Salla on lahjakas opiskelija, joka voisi saada taiteellisesta toiminnasta ammatin ja elannon itselleen. Hän on kuitenkin epävarma, koska epäilee, että ei tulisi taiteella toimeen, koska nykyään kopioidaan niin paljon kaikkea ja kopiointi on niin helppoakin.
Minun tehtäväni on rohkaista epäröivää oppilastani. On totta, että nykyään esimerkiksi ladataan netistä paljon kaikkea ja piratismista puhutaan paljon. Tekijänoikeudet eivät kuitenkaan ole mikään taaksejäänyt juttu vaan ne palvelevat yhä nykyäänkin. Kertoisin Sallalle, että on olemassa ihan oma lakinsa liittyen tekijänoikeuksiin eli Tekijänoikeuslaki. Lakia valvotaan ja on olemassa erityinen Tekijänoikeusneuvosto, joka käsittelee tekijänoikeuteen liittyviä epäselvyyksiä ja riita-asioita.
Tekijänoikeus lähtee siitä, että tekijä tekee jonkun teoksen. Laissa on annettu esimerkkejä teoksista, mutta lista ei ole tyhjentävä. Mikä tahansa tehty työ ei kuitenkaan ole tekijänoikeusmielessä teos vaan sen pitää olla omaperäinen ja olla tekijänsä luovan ilmaisun tuotos, joka on tehty itsenäisesti. Tekijänoikeus koskee mm. elokuvia, valokuvia, kirjoja, taidekäsitöitä, tietokoneohjelmaa. Sillä ei ole väliä, onko teos kirjallinen tai suullinen tai digitaalinen.
Tekijänoikeus syntyy, kun tekijä saattaa teoksen yleisön nähtäville. Tämä ei kuitenkaan ole aivan yksiselitteinen asia, mutta sitä voisi kuvata Sallalle vaikka seuraavasti; Jos kaksi henkilöä samanaikaisesti tekisi samanlaisen teoksen (vaikka kynttelikön) ja toinen heistä ei näyttäisi sitä kenellekään mutta toinen valmistaisi niitä useita ja myisi torilla niin tekijänoikeus tämännäköiseen kynttelikköön olisi sillä, joka olisi saattanut teoksen ensin yleisön saataville.
Tekijänoikeus tuo tekijälle erilaisia oikeuksia. Näitä ovat tietty moraalinen oikeus eli tekijä voi esimerkiksi kieltää teoksen käyttämisen ja hänellä on oikeus tulla nimetyksi teoksen tekijänä. Hän voi myös kieltää teoksen muuttamisen. Tekijällä on myös taloudellinen oikeus saattaa teos yleisön nähtäville sekä valmistaa teoksesta kappaleita. Salla siis voi hyvinkin saada tulevista teoksistaan rahaa ja kenties sen elannonkin.
Salla on huolissaan, että hänen teoksiaan mahdollisesti kopioidaan ja muut hyötyvät hänen tekemisistään. Kerron, että tällöin on itseasiassa kyse tekijänoikeuden loukkaamisesta ja kopioija voidaan tuomita Tekijänoikeuslain mukaan sakkoihin. Tekijänoikeusneuvostosta kerroinkin jo aiemmin.
Luulen, että pitämäni pienen tekijänoikeusinfon jälkeen Sallan on hyvä tutustua Kopioston toimintaan. Nopeiten se onnistuu Kopioston nettisivuilla osoitteessa http://www.kopiosto.fi/fi_FI/. Kopiosto on erilaisten taiteen- ja kulttuurintekijöiden yhteinen tekijänoikeusyhdistys, mihin kuuluu myös kustantajia. Kopioston sivuilla on melko helppotajuisesti selostettu tekijänoikeuksia. Siellä on myös ”usein kysytyt kysymykset”-sivu, josta saa aika hyvän kuvan eri tapauksista konkreettisten esimerkkien avulla. Näiden esimerkkien avulla toivon, että Salla saa laajemman käsityksen tekijänoikeuksista ja saa myös rohkaisua oman taiteellisen tuotannon tekemiseen.
Salla löytää hyvää lisätietoa myös Kopiraitti-nettisivustolta, joka on Kopioston ja Opetus- ja kulttuuriministeriön tuottama tekijänoikeusopas (http://www.kopiraitti.fi/) . Tosin tama sivusto käsittelee enempi oppilaitoksia ja tekijänoikeuksia siellä liittyen niin oppilaisiin kuin opettajiinkin. Mutta sivustolla on napakkaa tietoa myös tekijänoikeuksista yleensä.
Salla viihtyy internetin syövereissä hyvin ja suosittelen hänelle myös Tekijänoikeusneuvoston lausuntojen lukemista Opetus- ja kulttuuriministeriön nettisivuilta osoitteessa http://www.minedu.fi/OPM/Tekijaenoikeus/tekijaenoikeusneuvosto/tekijaenoikeusneuvoston_lausunnot/?lang=fi