Äikkä-ope Esa on tehnyt monistepaketin, jossa käsitellään kirjallisuutta. Materiaalissa on katkelmia mm. Aleksis Kiven tekstistä sekä joidenkin nykykirjailijoiden tekstistä. Lisäksi mukana on myös kuva Aleksis Kivestä. Monistepaketin harjoituksiin on saatu idea Otavan kustantamasta oppikirjasta.
Esa on laittanut monistepaketin nettiin ja sieltä sen voi löytää periaatteessa kuka tahansa. Nyt Esaa on alkanut arveluttaa tekijänoikeusasiat…
Aleksis Kiven tekstin osalta Tekijänoikeuslaki antaa selkeän vastauksen. Jos tekijän kuolemasta on kulunut 70 vuotta ei tekijänoikeus ole enää voimassa. Kiveä esittävän kuvan osalta tilanne on sama. Teos on tehty jo 1800-luvulla ja tekijän kuolemasta on varmastikin kulunut jo 70 vuotta, joten kuva on nyt vapaassa käytössä.
Nykykirjailijoiden tekstiä lainatessa tulee kyseeseen sitaattioikeus. Tekijänoikeuslain pykälässä 22 määrätään, että ”Julkaistusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa.” Tekijänoikeusneuvosto on ottanut kantaa sitaattioikeuteen mm. lausunnossa 1998:17. Siinä oli kyse laulun sanoitusten siteeraamisesta. Mielestäni lausuntoa voi soveltaa täysin tähän Esan monistenippuongelmaan. Kyseessä ei ole sitaattikokoelma, vaan monistenipussa on lainauksia kirjoista ja ne liittyvät muuhun tekstiin, joka taas on Esan itsensä tekemää. Ja tämä muu teksti on monistenipussa pääasia, ne sitaatit ovat vaan esimerkkejä. Eli tältä osin Esan monistenippu on ok.
Otavan oppikirjasta otettu harjoitusidea ei mielestäni ole ongelma. Olettaen ettei kyse ole mistään täysin uudesta ja teoskynnyksen ylittävästä harjoitusideasta ja näin tuskin on.
Vielä on jäljellä kysymys siitä, että onko tekijänoikeus monistenippuun siirtynyt kunnalle, koska Esa on kunnan virassa. Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Kopiraitti-sivustolla kerrotaan, että opettajalla on tekijänoikeus itse tekemäänsä materiaaliin, mutta kuitenkin mikäli teos on syntynyt työtehtävien hoidon yhteydessä, on työnantajalla oikeus käyttää sitä normaalin toiminnan puitteissa. Kuitenkin olisi parasta sopia tästä erikseen. Mikä sitten mahtaa olla tuo mainittu ”työtehtävien hoidon yhteydessä”?? Jos opettaa vaikkapa sitä äidinkieltä ja omaksi ilokseen vapaa-aikanaan kokoaa jonkun monistepaketin ja myöhemmin käyttää sitä apuna opetuksessa niin onko se sitten ”työtehtävien hoidon yhteydessä” syntynyt teos? Minun mielestäni ei ja siinä tapauksessa kunnalla ei olisi mitään oikeutta monistepakettiin. Sen sijaan jos opettaja saa resursseja (tarkoittaa tunteja, opettajillahan kaikki palkka tulee tuntikohtaisesti) monistepaketin tekemistä varten niin silloin mielestäni tulee kyseeseen tuo mitä Kopiraitti-sivustolla kerrottiin.
Ps. Kirjoitin taannoin Hesarin mainoksesta, missä oli käytetty kuvana karttaa. Ihmettelin, ettei missään ollut mainintaa lainausluvasta. Tämän päivän Hesarissa oli sama mainos ja nyt oli karttakuvan alla pieni teksti "c Maanmittauslaitos 890/MML/10" Sillä lailla!
Työsuhdetekijänoikeus on kieltämättä vähän harmaa alue, kun siitä ei ole enempää sääntelyä. Neljännessä tehtävässä tähän palataan vielä.
VastaaPoistaKatariina Sorvarin uudessa Opetustoimen tekijänoikeudet -kirjassa hänellä on oma lukunsa opettajan työsuhdetekijänoikeuteen. Keskeinen sanoma on, että koska opettajalla ei ole nimenomaista velvollisuutta oppimateriaalin tuottamiseen, ei sen tekeminen tapahdu työtehtävien hoidon yhteydessä niin että tekijänoikeus siirtyisi.
Mutta hyvä vastaus! Siinä tuli kaikki oleellinen. :)
Hei ja kiitos hyvin jäsennellystä tekstistä. Tietääkseni työnantajamme ei ole osoittanut halukkuutta pyrkiä saamaan tekijänoikeuksia luomaamme opetusmateriaalia kohtaan esim. yhteisen hyvän nimissä. Olenko väärässä?
VastaaPoista